sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Petra

Petra, tuo historiallinen ja arkeologinen kaupunki Jordaniassa.
Tämä oli loman nähtävyys osuus. Kerralla tuli paljon kieltämättä, mutta wau mikä kokemus.


Olimme yrittäneet ottaa selvää monelta muinaiskaupunkiin kannattaa aloittaa vaellus jotta ehtii nähdä kun auringonsäteet osuvat aarrekammioon, "Treasury". Monta erilaista vastausta saimme ja niistä oman aikataulun muodostimme. Matkaan lähdimme hieman ennen aamu 7. Muutenkin halusimme olla menossa ennen suurien turistimassojen saapumista.


Ensin lippujen lunastus Visitor Centerin sisäänkäynnistä. Siinä vielä moni paikallinen tyrkyttää opaspalvelujaan, mutta niistä me kieltäydyimme. Pari matkaopasta mukana ja kahdet silmät niitä lukemassa niin eiköhän sillä mennä :).


Matka kohti Siqia eli itse vanhaan kaupunkiin johtavaa kuilua kesti noin 20 minuuttia ja matkalla oli jo ihasteltavaa, kallioihin hakattuja rakennuksia. Moni hevos- ja aasimies yrittää kaupata kyytiä ratsailla perille, mutta heillekin oli meiltä tyly vastaus: Ei. 
Kävelisimme koko matkan Visitor Centeristä The Monasterylle ja takaisin.





The Siq.


Kaiverruksia kalliossa.


Pilkahdus The Treasurysta. Se oli kyllä huokaisun arvoinen näky!
Tajusi, että tulevat näkymät olisivat huikeita.


Ennen The Treasuryyn pääsi sisään, mutta kulumisen vuoksi se on kielletty nykyään ja paikkaa vahtii poliisit.

Kallioon hakattuja asutuksia.


Nabatealaisten kallioon hakkaamia luolia, mitkä toimivat hautoina. Metri leveyttä ja kaksi metriä syvyyttä. 



Kello ei ollut juuri yhdeksää kun aurinko porotti jo suhteellisen kuumasti. Nauroimme hyvällä mielellä kiipeämistämme ylös katsomaan Monasterya. Eipä ollut tytöillä hajuakaan miten rankkaa siitä tulisi :)



Tästä se kapuaminen sitten alkoi :)
Rappuset jos niitä siksi voi kutsua oli louhittu kallioon ja ajan saatossa kulmat olivat pyöristyneet ja osa hävinnyt eli toisin sanoen kulunut toisen kanssa yhteen.

Matkalle suositeltavaa on ottaa vettä. Myyjien kojuja tuli vasta juuri ennen huipulle saapumista, joten jano olisi ollut jo todella kova.


Eri sivustojen mukaan askelmia on 800-1000 riippuen laskutavasta. Itse en vaivautunut laskemaan. Keskityin vain ylös kipuamiseen ja maisemista nauttimiseen. Sanottakoot että joka askel ja hikipisara oli sen arvoinen kun ylös pääsi.


Rappusia..


Rappusia..



Vinkkinä: paikalliset naiset tarjoavat teetä ja samalla jotain myytäviä esineitä. Jos sanot että "Myöhemmin" jatkaen matkaa, niin voit olla varma että nainen muistaa sinut palatessasi! Tarkka muisti heillä kuin mikä.

Ja lisää rappusia, kunnes!


The Monastery, isoin monumentti Petran alueella.



Perillä ylhäällä löytyy baari, mistä saa tuoretta vastapuristettua mehua ja pientä naposteltavaa. Luultavasti tankkaus on kohillaan ennen matkaa alas.
Pienenä huomiona vain että ylhäältä ei löydy vessaa eikä oikein hyviä piilopaikkojakaan.


Ennen matkaa alas harkinnassa on kolme eri vaihtoehtoa kiivetä vielä ylemmäs, näköalapaikalle ja kaikista kyllä suht samat näkymät. Se kruunasi kaiken ja näki vielä Monasteryn eri kulmasta kallioon hakattuna.



Yhteenvetona Petrassa käymisestä kaikki oli sen arvoista todella. 
Kipuaminen ylös katsomaan Monasterya yllätti vaativuudellaan, mutta sitä voi vain miettiä jos olisi odottanut lähtöä vielä myöhempään auringon ollessa vielä enemmän kohti kulkijaa. 

Huh, eli suosituksena juomista mukaan ja aikaisin matkaan :) 
ja hyvät kengät. 
Tässä meidän kävelyn jälkeen ja pesun jälkeen.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti